perjantai 31. toukokuuta 2013

Kisalookki

Meikki- ja asupostaukset ovat kovassa huudossa blogimaailmassa ja ajattelimme kantaa myös kortemme kekoon.

Vaikka treeneissä tulee hikoiltua yleensä niin, ettei meikkiä niinkään käytetä,
kuuluu se ehdottomasti meidän kisoihin.
Kisalookki verraten treeneihin yleensäkkin on erilainen, kun treenikamojen sijasta päällä on kilpailupuku, kisakampaus, sekä lettinauha.

L.O.V.E:n kisalettinauha MM-kisoissa (c) Anni
Meidän kisa-asuun kuuluu myös kynsilakka! (c) Rosanna
Kisoihin valmistautuessa on joukkueen päätettävänä kilpailukampaus sekä kilpailumeikki. Meikin avulla silmät saadaan paremmin esille ja yleisilme samanlaiseksi koko joukkueen kesken. Kisakampaus tuo myös yhtenäisyyttä joukkueen ulkonäköön. 


Suomi-Ruotsissa kiharsimme hiuksemme (c) Rosanna
Vuoden 2012 kisakampaus



Yleensä joukkue jakaa meikkinakin osalle urheilijoista, jotka saavat toimia taiteilijoina. Taiteilualustana toimii 30 urheilijan kasvot. Samoin kisakampausten parissa touhuaa yleensä muutama ihminen ja homma sujuu liukuhihna-tekniikalla!

Meikkiä vuodelta 2011
SM-2012, Viveka meikkaa 

Gabu meikkaa Oonaa, SM 2013
Karla Suomi-Ruotsi 2013 (c) Rosanna

Koska jokaiset kilpailut ovat meille juhlat, on päällä oltava tottakai juhla-asu! Asuna kisoissa meillä on poikkeuksetta kisapuvut. Kannamme pukujamme aina ylpeydellä ja on kunnia-asia saada edustaa seuraamme ja ennenkaikkea Eliteä. Vuosien varrella asut ovat muuttuneet ja tällä hetkellä päällämme olevat puvut tuovat shortsit taas pitkästä aikaa Suomen cheerkisamatolle.



When it comes to cheerleading and competing make-up and hairbows play a huge role in competitions. Here are a few pictures from our look.
 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos palautteesta ja kommenteista!