torstai 13. kesäkuuta 2013

A dream doesn't become a goal until it is written

Vietimme EM-kisoihin valmistavan leirin viime viikonloppuna Kisakeskuksen urheiluopistolla viimeistellen ohjelmaamme. Leirikeskus tarjosi hyvät puitteet harjoittelulle ja pääsimme viimeistelemään ohjelman elementtejä erittäin tehokkaasti kahden eri maton ansiosta. Viikonlopun fiilis oli katossa ja joukkue jaksoi elitemäiseen tapaan vaatia täydellisyyttä kerta toisensa jälkeen. Kuten aiemminkin, joukkueen tinkimättömyys yhdistettynä yhteisiin tavoitteisiin ja intensiiviseen viikonloppuharjoitteluun takasi meille onnistuneen leirin.


Treenaamisen ohella pääsimme nauttimaan Suomen suvesta rantasaunan ja järviveden kera. Suurin osa joukkueesta uskaltautui veteen, joka onneksemme oli +21 asteista!





Leirillä ensimmäistä kertaa kanssamme oli seuramme sekaedustusjoukkue Xray, jonka kanssa pääsimme viettämään yhteistä aikaa ryhmätehtävän merkeissä. Naurua riitti ja nautimme joka hetkestä, kiitos Xraylle hyvästä seurasta!

Toinen voittajatorneista

Spagetti-torni kisan tuotoksia

Torni jälkeen sortumisen

EM-kilpailut järjestetään kesäkuun viimeisenä viikonloppuna Skotlannin Glasgowssa jossa tavoitteemme on voittaa Euroopan mestaruus. Ohjelmamme on mahdollista nähdä kesäkuun viimeisellä viikolla liiton lehdistötilaisuudessa, sekä seuramme kisakenraalissa. Näistä lisää myöhemmin.


We spend last weekend in Kisakeskus finishing up our routine. The camp was great and we made some last finishing fixes to our routine. We would also like to thank our coed team Xray for good company!
















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos palautteesta ja kommenteista!