torstai 21. elokuuta 2014

Mitä meille kuuluu?

Elite aloitti syyskauden jo heinäkuun puolessa välissä kun palattiin kesälomalta takaisin treenin pariin. Treenaaminen on sujunut ihanan rauhallisissa merkeissä kun muiden lajien edustajat ja joukkueet ovat vielä jatkaneet lomailua. Nyt elokuun puolella hallit ovat taas täyttyneet muistakin urheilijoista, kun syksyn kisakausi on alkamassa toden teolla.

Instagramin puolella ollaan päivitetty kuulumisia tiuhempaan tahtiin kuin blogin puolella. Palataankin niiden avulla vielä loppukevään ja kesän kuulumisiin, ennen kuin puhutaan syksyn meiningeistä!



Keväällä eliteläisiä kävi tanssahtelemassa Maanpuolustuskorkeakoulun tanssiaisissa. Meidän käsi- ja selkälihakset vetivät vertoja jopa kadettien lihaksille;)



Seuraavan kerran kun vierailtiin Santahaminassa, paikalle ei tultu juhlamekoissa. Koko joukkueen voimin lähdettiin treenaamaan "apinaradalle", 500 metrin pituiselle radalle jonka varrella on 20 erilaista estettä. Naisten versiossa esteitä oli 4 vähemmän, mutta suurin osa päätti myös testata rajojaan miesten esteillä, joista yksi näkyy kuvassakin. Tästä esterata treenistä lisää vielä omassa postauksessaan myöhemmin, sen verran hyvää kuva- ja videomateriaalia saatiin taltioitua treenin aikana että niitä ei voi olla julkaisematta.




Circus helsingin tilat ovat tulleet meille tutuiksi vuosien varrella, ja käymmekin siellä treenaamassa useamman kerran vuodessa sen monipuolisten harjoittelumahdollisuuksien vuoksi. Keväällä treenasimme paikan päällä paristunt-tekniikkaa, akrobatiaa trampoliineilla ja airtrackilla ja heittotekniikkaa valjaissa. Pääsimme myös kokeilemaan kaikille jotain uutta ja jännittävää, nimittäin ilma-akrobatiaa köysien varassa!



Kesäkuussa pidettiin kauden päättäjäiset saunatiloilla joista löytyi myös uima-allas. Iltaa vietettiin hyvän ruuan, uimisen, saunomisen ja joukkuetovereiden seurasta nauttien. Kävimme läpi kulunutta kevättä ja suuntasimme katseet jo tulevaan syksyyn. 



Kesäkuu oli juhlien aikaa, sillä vastavalmistuneita juhlittiin useampana viikonloppuna kun Laatta sai ylioppilaslakin ja Ina valmistui liikunnanohjaajaksi. Näiden juhlintojen jälkeen jäätiinkiin lomalle kesäkuussa.


Lomalta palattiin intensiivisen treenin pariin, laskuri näytti viikkoja olevan jäljellä enää 21 SM-kisoihin!


Heinäkuun puolella pidettiin karsintatreenit. Osallistujia oli paljon ja taitotaso todella korkealla. #kukaonelites?


Loppukaudelle 2014 valittiin 4 uutta (1 uusi ja 3 paluumuuttajaa) urheilijaa. Lunssi, Johanna, Handiim ja Anni liittyivät joukkueeseen!


Saimme uudet kyltit käyttöömme elokuun alussa. Nyt ainakin näkyy (ja kuuluu!) mitä kirjaimia huudatetaan, kun kyltit ovat melkein yhtä suuria kuin kyltin kannattajat! 


Jouduimme myös sanomaan hyvästit yhdelle urheilijallemme, kun Rexu lähti vaihtoon vuodeksi USA:han. Viimeisten treenien päätteksi Rexu pääsi kokeilemaan jotain uutta ja hän nousi Iso A-pyramidin kolmoskerrokseen! Koko joukkue toivoo että hänellä on huikea vuosi vaihdossa ja odotamme häntä jo innolla takaisin joukkoomme ensi vuonna <3

Tässä kevään, kesän ja alkusyksyn kuulumisia, palataan pian syksyn kuulumisten kanssa! Muistakaa seurata meitä instagramissa @hacelite käyttäjää, ja #mäoonelites hashtagia selaamalla. 

- Rosanna












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos palautteesta ja kommenteista!