lauantai 18. huhtikuuta 2015

Matkalla! Next up: USA


Nyt istutaan koneessa kohti USA:ta, kohteena New York. Muutaman päivän jälkeen kohteena on viimeinen päämäärä: Orlando, Florida. Päivät ennen kisoja vietetään New Yorkissa nähtävyyksiä katsellen, shoppaillen ja ehkä vähän kulttuuriakin mahtuu mukaan. Orlandossa keskitytään taas shoppailuun, treenaamiseen ja lämmöstä nauttimiseen. Muutama sananen blogiinkin, ennen kuin hiljennytään reissun ajaksi.


Maajoukkuematkamme alkoi oikeastaan jo joulukuun SM-kilpailuissa. Voitettuamme naisten sarjan Suomen Mestaruuden, meille myönnettiin edustus MM-kisoihin. Siitä lähtien ollaan suunniteltu, aikataulutettu, odotettu, treenattu ja valmisteltu tulevaa koitosta varten. Treeni MM-kisoja kohti lähti jo ensimmäisistä treeneistä, ja tammikuun alussa opeteltiin tuleva kisaohjelma.
Kuten ”Fun Facts” postauksesta kävi ilmi, meillä on tänä vuonna kasassa todella kokenut joukkue. Moni urheilija joukkueesta on ollut MM-kisoissa jo aikaisemmin, mutta reissuun lähtö tuntuu aina yhtä hienolta ja uudelta kuin ensimmäisellä kerralla. Laajasta kokemuksesta olemme hyötyneet monin eri tavoin. Olemme voineet jakaa aikaisempia hyviä kokemuksia kisoista ja matkasta uudempien urheilijoiden kanssa. Valmistautuminen ja harjoittelu kisakaudella on aloitettu aikaisemmin ja treenaaminen on ollut tavoitteellista heti alusta saakka. Taitoa joukkueesta löytyy myös enemmän kuin aikaisemmin. Kuten monelta henkilöltä, joka on ohjelman nähnyt, olemme kuulleet ”Ohjelma on paras, mitä suomalaiset ovat aikaisemmin ikinä tehneet”.


Kisat ovat korkein arvokisa, missä voi kilpailla cheerleadingissa. Osallistujia tulee kymmenistä eri maista ja maailman parhaimmat cheerleaderit kisaavat keskenään maailman parhaan joukkueen tittelistä. Kisat streamataan livenä internetissä, ja cheerleaderit ympäri maailman kokoontuvat katsomaan kisoja, jos eivät itse ole paikalla. Tärkein merkitys livestreamille on se, että tietää omien läheistensä katsovan meidän suoritusta ja kannustavat ruudun ääressä.


Kaikki kova työ, jota olemme koko kevään, koko viime vuoden tehneet, huipentuu ensi viikon perjantaina. Asetimme itsellemme kovan tavoitteen, jonka eteen on vietetty lukuisia tunteja kisiksellä ja gymillä. Työ ei ole rajoittunut vain treenisalin seinien sisälle, vaan valmistautuminen on ollut kokonaisvaltaista. Ravinto, lepo, palautuminen, psyykkinen valmentautuminen, töiden ja koulun aikatauluttaminen ja sopiminen maajoukkueaikatauluihin on ollut kaikille prioriteettina. Tuloksia ei saavuteta, jos ei ole valmis tekemään töitä niiden eteen. Eräs viisas mies sanoikin meille: Jos asettaa tavoitteen, joka on 100% mahdollinen, se ei kehitä. Se tapahtuu, vaikka töitä ei tekisikään sen eteen sen kummoisemmin. Jos valitsee tavoitteen joka tuntuu mahdottomalta, ja sen toteutumisesta ei ole takuita, se kehittää. Se saa työskentelemään kovempaa, tekemään kaiken paremmin. Tavoitteen kannattaa siksi olla 90% mahdollinen ja 10% tuntuvat mahdottomilta. Kehitys ei tapahdu mukavuusalueella.

(Tällä viisaalla miehellä on tänään syntymäpäivät. Onnea Matti. Ja anteeksi, en muistanut ihan sanasta sanaan ohjeitasi)


Team Finland All Girl 2015 on valmis kilpailemaan Maailman Mestaruudesta.

~ Eletään niin kuin vallankumous olisi jo tapahtunut ~

- Rosanna 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos palautteesta ja kommenteista!