tiistai 24. tammikuuta 2012

Treenikuulumisia viikko 3: uusi kausi on vauhdissa!


Joululomat on nyt vietetty ja treeneissä näkee levänneitä ja motivoituneita urheilijoita, valmentajia ja jojoja. Kaikista huomaa, että juuri aloitettu kevätkausi on Eliten tähänastisista vauhdikkain: kisaamme keväällä kolmissa arvokisoissa! Matkajärjestelyt ja varainkeruu on aloitettu ja tämä viikko on ensimmäinen täysi treeniviikkomme. Nyt jatketaan fysiikkatreeniä ja akrobatiatreenejä yhteisten joukkuetreenien ohella.



Joukkue sai joulukuisissa karsinnoissa mukaan 6 uutta urheilijaa ja ekat treenit on käytetty joukkueen taitotason ja ajoituksen yhtenäistämiseen. Meidän valmentajien heittämät haasteet on selvitetty hienosti ja nyt onkin ihana ajatella: Mihin kaikkeen muuhun tämä joukkue pystyykään!



Kevätkauden kausisuunnitelma on rakennettu pitkälti aiempien kausien onnistumisten perusteella. Olemme onnekkaassa tilanteessa, sillä valmentajat ja joukkue on pysynyt pitkään samana ja tunnemme toisemme hyvin. Maajoukkueena toimiminen on kuitenkin lähes kaikille uutta ja se tekee keväästä ikimuistoisen!



Myös kisaohjelman runko on valmiina. Tulevan kisaohjelman sisältö saa urheilijat kiljumaan innostuksesta. Toivottavasti myös lukijoiden reaktio on sama kun näette ohjelmamme ekaa kertaa. Siihen on kuitenkin vielä aikaa, nyt treenataan!






6 kommenttia:

  1. ihanaa! Hyvä Elite!! ootte parhaita!(:

    VastaaPoista
  2. Pitkään oon oottanu koska pääsette MM-kisoihin edustamaan ja nyt on onneksi vihdoin se vuosi! Vetäkää täysillä :)

    VastaaPoista
  3. tsemppiä rutkasti!! toivottavasti tänä vuonna ois Floridasta tuomisina mitali ;)

    VastaaPoista
  4. Kiitos teille kaikille kannustavista sanoistanne
    !

    VastaaPoista

Kiitos palautteesta ja kommenteista!