keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Worlds 2012 stunttisarjoja

Ajateltiin jakaa muutama meidän mielestä hieno (junnutason) stunttisarja, jotka jäi huhtikuun Worldseistä mieleen. Stuntit on siis level 5 (eli vastaavat lähes Suomen/Euroopan junnusääntöjä). Aika harva suomalainen joukkue pystyy tälläisiin stunttisarjoihin (edes aikuisten sarjassa), saatika level 6 (eli aikuisten säännöt, esim rewind tai muut ilman tukea pyörivät inversiot tai ei-tuetut voltit alastuloissa) tasoisiin stuntteihin! Full upit, full aroundit, tictocit ja tuetut inversiothan on Suomessakin junnuilla sallittu.

No niin, ensimmäinen hieno (junnu)stunttisarja on California allstar lady bulletsien viime vuoden Worlds ohjelmasta:


Green Bay Elite Limen stunttisarja on myös hieno! (eikä olisi ollnkaan paha nähdä samanlaista pyrtsisarjaa jollain suomalaisella junnujoukkueella!):




Toiseksi viimeinen stunttisarja on Gym Tyme Pinkin viime Worlds ohjelmasta (myös lopun pyrtsisarja on katsomisen arvoinen):



Eihän tälläsen postauksen yhteydessä voi olla mainitsematta Brandon Senior Black:ia. Oli muuten aikamoinen fiilis hallissa finaalipäivänä, kun he esiintyivät. Kaikki halusivat tuon stunttisarjan onnistumista (ekana päivänä siinä oli pieniä virheitä). Tämäkin stunttisarja olisi meillä junnuilla sallittu (tuplat tosin yhdeltä jalalta vain EM-kisoissa)


(Paremman version Brandonin ohjemasta löytää täältä, sitä ei jostain syystä saa esille blogin puolella.)


10 kommenttia:

  1. miksi worldseissa ei huudeta huutoa :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. All star -sarjoissa ei arvostella (eikä siksi huudeta) huutoa. Huudot kuuluvat perinteisempiin high school ja college -sarjoihin.

      Poista
  2. Voitteko ottaa joskus harkoista jotain viedoita jotka kestää pidempään kun pari sekuntia? Esim. joku ohjelma joka on valmis:)

    VastaaPoista
  3. Siitä sitten vain treenaamaan uusia ja ihmeellisiä asioita. ;)

    VastaaPoista
  4. mulla se video näky

    VastaaPoista
  5. öö kisat oli jo ikuisuus sitte eiköhän kaikki oo jo nähny nää ei pahal:D:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukijoissamme on varmaan sellaisiakin, jotka eivät seuraa allstar-joukkueita niin aktiivisesti. Ja onhan se kaikkien hyvä muistella noin taidokkaita ohjelmia!

      Poista
    2. No en mä ole nähnyt vaikka seuraankin monia joukkueita :) !

      Poista

Kiitos palautteesta ja kommenteista!