maanantai 12. maaliskuuta 2012

Leiripäiväkirja sunnuntai

Team Finland all-girl 2012

Sunnuntaiaamu aloitettiin maajoukkuevalokuvalla ja Idriksen alkulämppä virkisti nopeasti. Leiriolosuhteissa huomaa miten riittävä uni ja ravinto auttavat palautumisessa, sunnuntain treenit saatiin heti alusta asti vauhdikkaasti käyntiin. Päivän aikataulussa oli paljon toistoja ja hiontaa. Kahden viikon päästä kisattaviin PM-kisoihin valmistauduttiin tutustumalla aikatauluun ja suunnittelemalla kisapäivän kulkua. Lähtö Ruotsiin onkin jo 10 yön jälkeen, mahtavaa päästä ison yleisön eteen!

Mitäköhän tässä harjoitellaan?
Leirin päätteeksi kiitettiin vielä mukana olleita apuja, Aneta-jojoa ja Idristä. Idriksen kannustuspuhe leirin lopulla siivittänee joukkuetta vieläkin parempiin suorituksiin. Oli kiva kuulla, kuinka hän totesi, että teemme samoja juttuja, mitä parhaimmat joukkueet Jenkeissä tekevät! Ilmeisesti sitä tottuu liian hyvään, kun me valmentajatkin aina välillä (ikävä kyllä) unohdamme miten mielettömän taitavia meidän urheilijat ovatkaan!


Pinjan skorppari

15 kommenttia:

  1. Oisko mahdollista saada jonkun näköstä listaa teidän urheilijoiden omista blogeista?:) niitä olis kiva meinaan lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voimme toki kysellä ja kerätä urheilijoiltamme linkkejä, palamme tähän!

      Poista
  2. Onko teillä useinkin ulkomaisia valmentajia jeesimässä ohjelmien kanssa? Onko ne aina samat valkut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä meillä on Jenkeistä joku valmentaja kerran vuodessa pitämässä tekniikkaleiriä tai tekemässä meille tanssin. Käytämme lähes aina ulkopuolisia koreografeja tanssiosuuden tekemiseen. Nyt meillä oli käymässä sama koreografi kuin viime vuonna.

      Poista
  3. Siis millos nuo PM-kisat ovat? Onkohan sinne mahdollista saada lippuja? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PM-kisat käydään 24.3. Boråsissa. Lippuja voi ostaa jo netistä: www.ticnet.se
      Ilmeisesti kisat lähetetään myös netissä, lisätietoa on luvattu sivulle: www.nordiccheerleading.info

      Poista
  4. Ilmeisestikin teillä on kova halu viedä tasoa Suomessa eteenpäin, kun teillä on noita tekniikkaleirejä ja koreografi maailmalta :) Tykkään teidän ohjelmista, aina on jotain uutta vaikeata tarjolla ja ootte tosi taitavia!

    VastaaPoista
  5. haluaisin niin paljon eliteen mutta asun niin kaukana hesasta :( voiko teidän treenejä tulla katsomaan jonnekkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voit meilata valmentajille ja kysyä mahdollisuutta tulla katsomaan. Yhteystiedot: http://www.hac.fi/joukkueet/elite/

      Poista
  6. millon uusi musiikki tulee facebookkiin? sitä odotellessa....;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lopullinen versio ei vielä ole meillä, julkaisemme musiikin kunhan saamme sen takaisin dj:ltämme

      Poista
  7. Paljonko teidän PM ja MM ohjelmat eroaa toisistaan?

    VastaaPoista

Kiitos palautteesta ja kommenteista!