perjantai 30. maaliskuuta 2012

Siinä on paikka, ELLIT LAUKOO!


Tässä Eliten kapteenien kirjoitus PM-matkasta

Nyt kun on palattu PM-kisoista kotiin on aika kerrata mitä kaikkea meille jäi käteen. Pohjoismaiden mestaruus on nyt toista kertaa hallussa, ja olemme jälleen yhtä kisakokemusta rikkaampia niin joukkueena kuin yksilöinäkin. Joukkueen kuopukset kisasivat lauantaina ensimmäistä kertaa Elitessä, samalla kun yksi joukkueemme vanhuksista kilpaili jo kahdettatoista kertaa Eliten kanssa arvokisoissa. On suuri etu, että koko joukkue on saanut nyt kilpailla Eliten kanssa arvokisoissa ja ulkomailla ennen Orlandon MM-koitosta.

Matkamme tosiaan alkoi jo torstaina päivällä kun tapasimme tutussa Kisahallissa treenien merkeissä. Ohjelma vedettiin tutulla rutiinilla läpi ja joukkue oli valmiina lähtöön.  Kisiksen parkkipaikalle kurvasi Rauli ja hän nappasi 28 urheilijaa, 2  valmentajaa ja yhden elitemamman kyytiinsä.  Matka taittui tällä kertaa vähän erilailla kun yleensä matkoilla, suurin osa joukkueesta seilasi Itämeren läpi laivalla ja loput lensivät ylppäreiden takia lentokoneella perästä. 


Vikat treenit Kisiksellä


Lauantai-aamu koitti aurinkoisena ja mahtavan pekonin tuoksun merkeissä. Kevät oli selvästi saapunut Ruotsin Boråsiin, ja pääsimme nauttimaan siitä heti aamusta lähtien kun kävelimme kisapaikalle. On aina yhtä ihanaa ulkoilla ensimmäistä kertaa pitkän talven jälkeen kevyissä vaatteissa! Kisapaikalle saavuttuamme huomasimme nopeasti, että matto jolla tulisimme esiintymään, olikin punainen. Oli kuitenkin hauska huomata, ettei se näyttänyt ketään millään tavalla häiritsevän, päinvastoin: kisapäivän jälkeen olisimme taas yhtä kokemusta rikkaampia. J

Ruotsalainen yleisö oli tapansa mukaan aivan mahtava, eikä esiintyessä olisi voinut olla enää parempi fiilis. Itselleenkin saa aikaan kylmät väreet, kun yleisö nousee seisomaan oman ohjelman jälkeen. Hyvä fiilis jatkui aina palkintojenjakoon asti, ruotsalaiset tosissaan ovat omiaan luomaan sitä. Siinä kun suomalaiset yleensä palkintojenjaossa vain istuvat ja saattavat ehkä käydä läpi pari kuperkeikkakilpailua, ruotsalaiset tanssivat yhdessä musiikin tahtiin ja saivat näin myös jäisemmät suomalaisetkin mukaan reiviin. Kisapäivä oli yhtä juhlaa!


Ulkomailla kaikki on yhtä juhlaa!


Sunnuntaina pitkän ja uuvuttavan bussimatkan jälkeen saavuimme vihdoin Tukholman Viking Linen satamaan. Kaikki odottivat jo illan kohokohtaa: juhlaillallista laivan buffetissa, eli toisin sanoen: paljon ruokaa. Odotukset palkittiin ainakin mahtavalla jälkiruokavalikoimalla, ja jäätelöä tulikin syötyä varmasti monen päivän edestä.

Kaiken kaikkiaan matkasta jäi meille hyvinkin paljon käteen. Tärkeintä oli yhdessäolo ja se, että ohjelma on jo kerran päästy esittämään suuremman yleisön edessä. Tästä on erittäin hyvä jatkaa kohti suurempia haasteita ja tavoitteita, kohti Floridan MM-kisoja!

2 kommenttia:

  1. miten eroo jenkeissä ne college ja all star tyylit? puvuista ainaski tiiän et all star-puvut taitaa olla ns. säihkyvämpii, mut entä ohjelma? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Collegeohjelmien tyyli on usein siistimpi ja rauhallisempi ja tekniset taidot ovat pääosassa. Collegetyyliin kuuluu myös kannustushuudot. Allstartyylinen ohjelma on enemmän "show", jossa ei ole yhtään tyhjää hetkeä ja akrolla on iso rooli. Erot johtuvat erilaisista arvostelukaavakkeista.

      Poista

Kiitos palautteesta ja kommenteista!