maanantai 2. huhtikuuta 2012

Treenikuulumisia viikko 13: sininen ja valkoinen!

PM-kisoista palattuamme on tämän viikon treenit käytetty isompaan mattoon tottuttelemiseen, tehoakroon ja pikkujuttujen siistimiseen. PM-kisojen jälkeen fiilis ohjelmaan on varma. Tiedetään, että ohjelman rakenne toimii ja on ICU arvostelukaavakkeen mukainen. Tiedetään myös, että mitkä kohdat kaipaavat vielä pientä silausta seuraavien viikkojen treeneissä. PM-kisoista saimme yleisöltä ja tuomareita erityiskehuja pyrtseistä, heitoista ja mielettömästä meiningistä. Akrossakin mennään kokoajan eteenpäin, tehtiin Eliten uusi ennätys: 25 toukkariflikkiä kisaohjelmassa!

Laura V., Gabu, Rosanna ja Tinja lämppää
Nyt tärkeintä on kuitenkin maajoukkuefiiliksen nostatus. PM:ät käytiin vielä seurajoukkueena, mutta tästä eteenpäin olemme Team Finland! Tutut HAC:n värit punainen ja valkoinen muuttuvat nyt sinivalkoiseen ja se tietää myös uusia varusteita. Saimme liitolta lainaan hienot Finland-kisapuvut ja tuulipuvut. Lisäksi on tulossa uusia t-paitoja ja shortseja ja tietysti myös lettinauhat ja kisameikit on Suomen väreissä!

Lopuksi vähän Team Finland-fiilistelyä!

Uudet ihanat pukumme!

Laura K. treenaa Finland-puvussa

Eliisan ryhmän skorppari

Hennan heitto ohjelmassa - korkeutta riittää!
Ina ja Jasse ohjelmassa - proud to be Team Finland!

Niina iloitsee myös ohjelmassa

Vilma V. vilkuttelee

Eliisakin fiilistelee ohjelmaa

Kata ohjelman jälkeen

"Onks toi sun haba oikee" - Viveka varmistaa Gabulta

8 kommenttia:

  1. WOW ! (: ootte upeita <3 tosi hienot puvut !

    VastaaPoista
  2. Ihanat puvut<3 Hyvä Elite<333 Ottee ihan huippuja :3

    VastaaPoista
  3. aivan mahtavaa tytöt! saa koko suomi olla teistä ylpeä!!! paljon tsemppiä mm treenaukseen:) t. iina vastapuu

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä treenaukseen Elite!! Varmasti mahtava ohjelma tulossa- can't wait to see it;)

    VastaaPoista
  5. Ihana meininki, hyvä HAC Elite! Nyt vaan lopputreeniin tsemppi päälle ja mahtavia treenejä mm-valmistautumiseen! Yksi juttu jäi mietityttämään, kuinka kisajoukkueessa voi olla 25 toukkariflikiä, jos kisajoukkueen koko voi olla max. 24hlö?

    VastaaPoista

Kiitos palautteesta ja kommenteista!