perjantai 10. helmikuuta 2012

Esittelyssä joukkueen valmentajat


Kaudella 2012 joukkuetta valmentavat Maria ja Eeva. Olemme valmentaneet yhdessä Eliteä jo kolme aiempaa kautta joten työskentelytapamme on hioutunut hyvin yhteen. Valmennustamme voisi kuvailla sanoilla: suunnitelmallisuus, innostus ja kokemus. Olemme molemmat HAC:n (ent. Roosters) kasvatteja ja hankkineet valmennuskokemuksemme valmentamalla eri ikäluokkia. Toimimme myös aktiivisesti tuomareina Suomessa ja ulkomailla ja se on kehittänyt meitä valmentajina ja koreografeina.

Pyysimme joukkueen urheilijoita kuvailemaan meitä:

Maria
Maria on valmentaja, joka aidosti välittää joukkueestaan. Hänen valmennuksessa on turvallinen olo. Hän tietää miten kroppaa huolletaan ja häneltä voi aina kysyä neuvoa (myös lääkärin!). Maria on Eliten kantava voima ja hymyilee aina. Hän on todella kunnianhimoinen ja tekee kaikkensa joukkueen eteen kannustaen kaikkia eteenpäin.  Maria rakastaa kisoja, jotka muistuttaa visoja.  Suomen ja Euroopan paras valmentaja.

Eeva
Eeva on Eliten ensimmäinen valmentaja ja yhä mukana.  Ihana ja taitava valmentaja, joka osaa lisätä myös huumoria valmentamiseen. Hän on ammattitaitoinen valmentaja, joka vaikuttaa vakavalle mutta on kaikkea muuta! Eeva pitää joukkueen kurissa ja kasassa ja välittää valmennettavistaan. Eevalla on homma hanskassa (tai pullat uunissa kuten Viveka 16v. aikoinaan totesi). Suomen paras valmentaja.



Nämäkin kuvat piirsi Jenni.

                                          Suomen parhaan joukkueen valmentajana on helppo onnistua työssään!

Kaudella 2012 valmennuksen apuna toimivat myös Matti ja Tomik. 

1 kommentti:

Kiitos palautteesta ja kommenteista!