maanantai 13. helmikuuta 2012

Treenikuulumisia viikko 6: Ette voi estää!

Ensin: kiitos kaikille lukijoillemme! Lukijamäärä, kysymykset ja sivujen avausmäärät ovat yllättäneet meidät täysin. Toivottavasti voimme ylläpitää mielenkiintoanne vielä jatkossa.

Vaikka tuossa taannoin lupasimme, ettei täällä blogissa olisi niin paljon sisäpiirijuttuja, lipsahti otsikoksi juuri sellainen. Syy siihen on se, että tämän viiko ehdottomiin kohokohtiin kuului Eliten uudet joukkuepaidat! Paidat ovat muutaman urheilijan suunnittelemat ja niissähän ei ole muuta kuin sisäpiirivitsejä :) T-paidat ovat meillä Elitessä aina muisto tietystä kaudesta ja tilaammekin aina joka vuosi uudet, erilaiset paidat.

Ja kuvia pääsette nyt ihailemaan täysikokoisina!

Uudet paidat!

"Oli tilanne mikä tilanne, se on haltuun otettu tilanne!"
Kuluneella viikolla saimme myös ensimmäisen infokirjeen Suomen Cheerleadingliitolta koskien MM-kisoja! Tälläiset pienetkin asiat nostavat innostusta entisestään ja pikkuhiljaa sitä alkaa ymmärtämään, mitä MM-kisoissa edustaminen tarkoittaa, jee! Päiväämäärä, joka myös teidän kannattaa merkata kalentereihinne, on 19.4. klo 14. Tuolloin järjestetään MM-lehdstötilaisuus Kisahallilla. Toivomme paikanpäälle suuren yleisön kannustamaan. Ja olihan infokirjeessa maininta, että SCL toivoo joukkueiden pitävän blogia MM-valmistautmisesta, se onkin jo toteutettu!

Gabun ja Riian kanssa stunttaillessa ei aina riitä itselle tekemistä
Viikonloppuna järjestettiin omien treenien ohessa Elite-leiri HAC:n muille urheilijoille Espoon Solvallassa. Leirin oli tarkoitus olla vapaamuotoinen oppimistilaisuus HAC:n tuleville huippu-urheilijoille. Olemme saaneet paljon erittäin hyvää palautetta, kiitos kuuluu kuitenkin kaikille leirillä mukana olleille! Olitko sinä leirillä? Mitä mieltä olit? Leiristä tulossa raportti ensi viikolla.

Vilma V. lämppää
Lauantaina treenasimme poikkeuksellisesti illalla, sillä aamulla suuri osa joukkueesta oli ohjaamassa yllä mainitulla Elite-leirillä. Lauantai-iltaamme piristi sponsorilahja. Kaikki eliteläiset saivat Yotuelin hampaidenvalkaisutuotteen, jotta saisivat kisoihin hohtavan valkoisen hymyn. Wanhojen-tanssien lähestyessä lahja otettiin innolla vastaan, ja eihä PM-kisoihinkaan enää kovin kauan ole! PM-kisat järjestetään siis sopivasti n. kuukausi ennen MM-kisoja (eli samalla aikataululla kuin SM-karsinnat ja SM-kisat), eli pääsemme testaamaan ohjelmaamme etukäteen, saamme tuomaripalautetta ja saamme joukkueena yhden kansainvälisen arovkisan alle ennen MM-kisoja.

8 kommenttia:

  1. ku on noit kapteeni ja valmentaja juttui ni ois kiva et ois ihan oikeet kuvat ku vaa piirretyt koska ei tiiä et ketä ne sit oikeesti on ! (::
    ja jos voi ni ois kiva vaik jtn pikku videoit treenauksesta tai jtn hulluttelu vaa :D

    VastaaPoista
  2. Ihanat paidat! Tsemppiä kaudelle!♥

    VastaaPoista
  3. Olisi kiva jos postauksia tulisi enemmän kuin n.1 viikossa :) tietenkin treenejä on niin paljon ettei välttämättä kerkeä mutta itsetäni olisi kivempaa lukea treenikuulumisia vaikka 2 kertaa viikossa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta. Treenikuulumisista tullaan jatkossakin kirjoittelemaan kerran viikossa. Pyrimme kuitenkin postailemaan muistakin aiheista, eli blogissa pitäisi olla uutta luettavaa/kuvia monta kertaa viikossa!

      Poista
  4. Mistä toi "ette voi estää" noihin paitoihin tuli?

    VastaaPoista

Kiitos palautteesta ja kommenteista!